17. tammi, 2019

Todistukseni uskoontulostani

Törmäsin tänään vanhaan kirjoitukseeni jossa kerroin uskoon tulostani. Laitan sen nyt sivulleni luettavaksi, kun mitään uutta en lupauksistani huolimatta ole jaksanut tänne kirjoittaa (miten voikaan ihminen olla näin heikko ja voimaton?). 

Omat vanhempani eivät kotona puhuneet meille lapsille hengellisistä asioista. Isä tosin vuosien karttuessa rupesi käymään jumalanpalveluksissa isompina kirkkopyhinä ja joskus muulloinkin. Vanhempani kuitenkin vaativat, että minäkin kävisin rippikoulun, vaikka olinkin nuorena jumalankieltäjä. Muistan kuin eilisen päivän, kuinka pilkallisesti suhtauduin uskonasioihin ja kuinka säälin uskoon huiputettuja ihmisiä. Kaksi vuotta sain lykättyä rippikouluun menemistä, mutta sitten vanhempien painostuksesta menin ja keksin myös hyvän syyn mennä: todistaisin siellä kuinka ristiriitainen kirja Raamattu oli (Näin jälkikäteen ihmettelen mistä oli mieleeni tullut vakaumus Raamatun ristiriitaisuuksista, kun en ollut koskaan Raamattua edes avannut). No, elettiin vuotta 1971, kesällä täytin 17 vuotta ja ymmärsin elämästä jo kaiken, tai ainakin melkein. Nyt piti lukea vielä muutama sivu Raamatusta osoittaakseni sen olevan täynnä ristiriitoja ja satuja.  Niinpä otin kirjahyllystä vanhempieni vihkiraamatun, avasin summamutikassa sen ja ryhdyin lukemaan (tarkoituksena paljastaa ihmisille Raamatun typerät sadut ja valheet).

En osaa selittää mitä minulle tapahtui heti ensimmäisenä iltana, kun luin Raamattua. Joku evankeliumeista se oli, jossa Jeesusta sanottiin syntisten ystäväksi ja hän paransi kauan sairaana olleen ihmisen. Lukemani kohta sai minut 'aivan valtoihinsa' ja seuraavina päivinä luin sivukaupalla Raamattua. Kun pari kuukautta oli kulunut aloin kokea olevani syntinen ihminen. Raamatussa paikka toisensa jälkeen osoitti, että olin syntinen ja paljon Jumalaa vastaan rikkonut. Siinä välissä olin päässyt ripillekin 30.5.1971 ja siellä alttarilla rukoilin ihan vakavissani ja tosissani Jumalaa. Minulla oli vain yksi pyyntö: anna minulle minun syntini anteeksi. Mutta en saanut rauhaa ja aloin pelätä kohtaloani, sillä Raamatussa näytti joka sivulla olevan kirjoitettuna tuomio minulle: "Ihmisille on määrätty, että kerran heidän on kuoltava, mutta sen jälkeen tulee tuomio."

Sitten tapahtui ihmeellinen asia. Pikkuveljeni tuli uskoon ja lähdin hänen kanssaan KRS:n järjestämille nuorisopäiville Tampereelle. Istuin siellä Aleksanterin puistossa ja kuuntelin, kun joku luki raamatunpaikkoja. Niitä kuunnellessani aivan yhtäkkiä 'näin', että kaikki syntini oli pantu Jeesuksen päälle ja Hän kuoli niiden tähden ristillä. Voi mikä riemu ja rauha valtasi sisimpäni sillä hetkellä; Jumala on antanut kaikki syntini anteeksi, koska Jeesus on sovittanut ne ristillä. Oli 17.7.1971. Näin tulin uskoon, mutta luulen, etten osaa kertoa sitä kovinkaan ymmärrettävästi. Jokaisella lienee aivan omanlaisensa pelastuskokemus, mutta tätä tietä kulkevilla yksi kokemus on yhteinen: he ovat saaneet syntinsä anteeksi.

ETUSIVU