20. loka, 2019

Ajatuksia rukouksesta

Olen viime aikoina pohtinut asioita jotka liittyvät rukoukseen ja esirukouspyyntöihin (joita esitetään niin kokouksissa kuin kristillisillä foorumeillakin). Useimmat kuulemani esirukouspyynnöt liittyvät sairauksiin ja monenlaisiin muihin elämässä vaikuttaviin ajallisiin vaikeuksiin, jotka aiheuttavat kärsimystä ja ahdistusta.  Raamattu kehottaa rukoilemaan. Esimerkiksi näin kirjoitti Paavali nuorelle Timotukselle:

 
"Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1.Tim. 2:1ss).
 
Pietari neuvoo uskovaisia tällä tavalla:
Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon". Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen" (1.Piet. 5:5-7).
 
Minua on alkanut askarruttaa sellainen ajatus, että pyydämme lähimmäisellemme tai itsellemme vapautusta vaikeuksistamme ajattelematta sitä puolta, että jospa ne tulevatkin Jumalan tahdosta tai sallimuksesta. Jospa ne ovatkin Jumalan kuritusta lapselleen? Eikö Hän tiedä meitä paremmin mikä on Hänen rakkaalle lapselleen parasta? Eikö Hän hallitsekaan lapsiensa elämässä? Onko valtikka lähtenyt Hänen kädestään joka sanoi omilleen: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä?"
 
Me saamme jättäytyä Herramme ja Hänen lunastustyönsä turviin ja rukoilla: "Tapahtukoon Sinun tahtosi sekä lähimmäisteni että minun elämässä" (ja tähän piste ja aamen).
 
 
Psalmissa 107 käsitellään ihmisen kärsimyksen ja siitä pääsemisen (tai siihen tyytymisen) merkillistä salaisuutta. Ehkä meidän on syytä opetella tuo psalmi ulkoa, että ahdistuksissamme voisimme muistella sen opetusta Raamattua esille ottamatta. Lainaan siitä tähän loppuun muutaman jakeen:
 
"He istuivat pimeydessä ja synkeydessä, vangittuina kurjuuteen ja rautoihin, koska olivat niskoitelleet Jumalan käskyjä vastaan ja katsoneet halvaksi Korkeimman neuvon. Hän masensi heidän sydämensä kärsimyksellä; he sortuivat, eikä ollut auttajaa. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa" Psalmi 107:10-14.