Omia ja lainattuja mietteitä

3. joulu, 2019

Poimin eräältä keskustelupalstalta tällaisen mietelmän:

"Äkkiä kyllä jätkä saadaan pois kaduilta - mutta kauemmin kestää saada katu pois jätkästä".

Tuon lausui vuosia kaduilla, vankiloissa ja huumeparantoloissa viettänyt alkoholisti. Mieleeni nousi minulle tutun hengellisen laulun säkeitä joita olen joutunut omassa elämässäni todeksi elämään

1. Olen vankina täällä ja ymmärrän sen,
mitä kuoleman korpea kuljen.
Olen kahleiden kantaja, hoipertelen,
tosi onnelta sieluni suljen,
kun aarteita maan
pyrin kuormaksi matkalla kartuttamaan.

2. Hyvin tunnen jo turhiksi antimet maan,
jopa parhaatkin arvottomiksi.
Ja kun turhia etsin, niin tuskia saan.
Nekö kelpaavat lohduttajiksi?
Ja viihdynkö näin,
kun on mahdoton kulkea taivasta päin?

3. Miten syntiä suosiva, vilpillinen,
perin uskoton matkassa pysyn?
Olen kristitty joukossa kristittyjen,
yhä maailman kiitosta kysyn.
Taas kauhistelen
tätä kurjuutta luontoni valheellisen.

24. marras, 2019

   Eräältä uskoon tulleelta intiaanilta kysyttiin, miten hänen uskonelämänsä edistyi. Intiaani vastasi: ”Minusta tuntuu kuin rinnassani olisi kaksi koiraa. Toinen on hyvin kiltti, valkoinen koira ja toinen kovin paha ja häijy, musta koira. Nämä koirat tappelevat alituisesti keskenään.”

   Kumpi niistä sitten voittaa? kysyttiin. Vähän murheellisena intiaani vastasi: ”Sehän niistä aina voittaa, jonka puolelle minä asetun.

William Uotisen kirjasta Sinäkin olet perillinen, 1974

15. marras, 2019

  Synti on perustavaa laatua oleva elämän asenne; se ei ole vain pahan tekemistä vaan ennen kaikkea se on pahana olemista; päättäväistä ja määrätietoista riippumattomuutta Jumalasta, omista oikeuksista kiinni pitämistä. Tapahtukoon ja toteutukoon "minun tahtoni".

   Jeesus opetti, että synnin teot lähtevät sydämestämme (Matt. 15:19). Profeetta Jeremian kysyi: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" Kysymykseen  Jumala vastaa heti seuraavassa jakeessa. "Minä Herra..." (Jer. 17:9-10a). Hän tuntee sydämemme pimeät kätköt, kaikki nekin joita emme itse tiedosta emmekä tunne. 

   Synti on sydämen määrätietoista taistelua Jumalaa vastaan. Omissa oloissaan jokainen ihminen toimii tällä tavalla. Raamattu kertoo kuinka Jumala toimi luomaansa ihmissukua kohtaan sen taistellessa Häntä vastaan. "Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme... Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut" (Room. 5:8,10).

   Meille on avattu lähde kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan (Sak. 13:1). Miksi sitten kovin harvat juovat tuosta vanhurskauden lähteestä. Siitä kirjoitan seuraavaksi. Nyt toivon jokaiselle lukijalle rauhallista ja turvallista viikonloppua. Ja teille, jotka turvaudutte Jeesukseen Vapahtajananne, tahdon vakuuttaa vielä virren sanoin:

Siis te Jeesuksen ystävät armoitetut,
kaikki uskossa vaeltakaatte.
Luja toivonne olkoon, te ahdistetut,
vaikka kiusoja, vaivoja saatte.
Teillä auttaja on,
apu ahdinkohon
tätä tietänne kulkiessanne.
Hän on armollinen,
hän on uskollinen.
Pysykää yhä Jeesuksessanne.

ETUSIVU

20. loka, 2019

Olen viime aikoina pohtinut asioita jotka liittyvät rukoukseen ja esirukouspyyntöihin (joita esitetään niin kokouksissa kuin kristillisillä foorumeillakin). Useimmat kuulemani esirukouspyynnöt liittyvät sairauksiin ja monenlaisiin muihin elämässä vaikuttaviin ajallisiin vaikeuksiin, jotka aiheuttavat kärsimystä ja ahdistusta.  Raamattu kehottaa rukoilemaan. Esimerkiksi näin kirjoitti Paavali nuorelle Timotukselle:

 
"Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1.Tim. 2:1ss).
 
Pietari neuvoo uskovaisia tällä tavalla:
Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon". Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen" (1.Piet. 5:5-7).
 
Minua on alkanut askarruttaa sellainen ajatus, että pyydämme lähimmäisellemme tai itsellemme vapautusta vaikeuksistamme ajattelematta sitä puolta, että jospa ne tulevatkin Jumalan tahdosta tai sallimuksesta. Jospa ne ovatkin Jumalan kuritusta lapselleen? Eikö Hän tiedä meitä paremmin mikä on Hänen rakkaalle lapselleen parasta? Eikö Hän hallitsekaan lapsiensa elämässä? Onko valtikka lähtenyt Hänen kädestään joka sanoi omilleen: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä?"
 
Me saamme jättäytyä Herramme ja Hänen lunastustyönsä turviin ja rukoilla: "Tapahtukoon Sinun tahtosi sekä lähimmäisteni että minun elämässä" (ja tähän piste ja aamen).
 
 
Psalmissa 107 käsitellään ihmisen kärsimyksen ja siitä pääsemisen (tai siihen tyytymisen) merkillistä salaisuutta. Ehkä meidän on syytä opetella tuo psalmi ulkoa, että ahdistuksissamme voisimme muistella sen opetusta Raamattua esille ottamatta. Lainaan siitä tähän loppuun muutaman jakeen:
 
"He istuivat pimeydessä ja synkeydessä, vangittuina kurjuuteen ja rautoihin, koska olivat niskoitelleet Jumalan käskyjä vastaan ja katsoneet halvaksi Korkeimman neuvon. Hän masensi heidän sydämensä kärsimyksellä; he sortuivat, eikä ollut auttajaa. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa" Psalmi 107:10-14.
 
17. loka, 2019

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen haastattelu.

https://www.youtube.com/watch?v=I6VsFs9YkHA

ETUSIVU