25. marras, 2019

 

Eurooppa on myllerryksessä. Pakolaisvirrat sekä turvallisuus- ja taloustilanteet horjuttavat maanosamme vakautta. Myös juutalaisten tilanne Euroopassa on pahin sitten toisen  maailmansodan.

Juutalaisia on asunut Euroopassa jo ennen ajanlaskun alkua. Heitä on kuitenkin vainottu ja tapettu Euroopassa enemmän kuin missään muualla. Vuosituhansia kestäneen antisemitismin, juutalaisvihan, on arvioitu kummunneen muun muassa kapinasta Jumalan valintaa kohtaan, epäluulosta juutalaisia kohtaan, kateudesta heidän menestystään kohtaan, tiedon puutteesta sekä vihasta Israelin valtiota kohtaan.

Juutalaisvastaisuus on jälleen kasvussa, ja se on nykyään voimakkainta muslimien keskuudessa. Antisemitismin lisääntymisen Euroopassa nähdään liittyvän erityisesti radikaalin islamin sekä äärioikeisto- ja äärivasemmistopuolueiden kasvuun. Antisemitismi ajaa diasporassa eli hajaannuksessa asuvia juutalaisia muuttamaan Israeliin, vaikka monet haluaisivat juutalaiset pois Lähi-idästä.

Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti, varsinkin sen noustessa uutisotsikoihin, lisää Israelvastaisuutta ja uhkaa juutalaisia kohtaan ympäri maailmaa.

Diasporassa asuvia juutalaisia syytetään usein siitä, mitä Israel tekee. Israelia arvostellaan usein ankarammin kuin muita maita muun muassa EU:ssa ja YK:ssa. Media luo Israelista kielteistä mielikuvaa puolueellisella uutisoinnilla, joka on vaikuttanut osaltaan antisemitismin kasvuun.

Elämää terroriuhan alla

Israel, jossa on sanan- ja uskonnonvapaus sekä naisilla tasa-arvoinen asema, elää jatkuvan terroriuhan alla. Israelilaisiin on kohdistunut esimerkiksi viime syyskuusta alkaen yli 180 puukotusta, noin 74 ampumista ja noin 38 autolla päälle ajamista.

Euroopassa asuu nykyään reilu miljoona juutalaista, kun heitä oli vielä ennen holokaustia noin yhdeksän miljoonaa. Monet Euroopan juutalaisista kokevat jälleen pelkoa ja uhkaa. Osa heistä pyrkii peittämään juutalaistaustansa, eikä Daavidin tähteä tai kipaa ole julkisesti enää turvallista pitää. Juutalaiset synagogat, koulut, päiväkodit, vanhainkodit ja yleisötapahtumat joutuvat ylläpitämään jatkuvasti mittavia turvatoimia kaikkialla maailmassa.

Saksan juutalaisten johtaja totesi hiljattain, että Saksa, jonne on viime vuosikymmenten aikana muuttanut paljon venäjänjuutalaisia ja israelilaisia, ei ole enää turvallinen paikka juutalaisille. Kasvavan antisemitismin vuoksi monet juutalaiset ovat muuttaneet pois myös Ruotsista.

Juutalaisten maahanmuutto Euroopasta Israeliin on ollut vilkkainta viime vuosina Ranskasta, jossa on nykyään Euroopan suurin juutalaisyhteisö (475 000). Vaikka Ranskan väestöstä juutalaisia on vain hyvin pieni osa, silti yli 50 prosenttia rasistisista viharikoksista kohdistuu heihin.

Antisemitismi on voimistunut myös muualla Euroopassa, kuten Britanniassa, Belgiassa ja Unkarissa. Kahden viime vuoden aikana lähes 20 000 juutalaista on muuttanut Euroopasta pois.

Suomessa juutalaisilla on kuitenkin ollut vielä melko turvallista asua ja elää.

Kaivattu Messias

Me kristityt ja juutalaiset uskomme samaan Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaan, mutta Messias-kysymys on vienyt meidät kovin kauas toisistamme.

Vaikka Jeesus ja hänen ensimmäiset seuraajansa olivat juutalaisia, kristinusko alkoi melko pian loitontua juuristaan levittyään pakanain keskuuteen. Monet kristityt ajattelivat, että Jumala on perunut liittonsa Israelin kanssa, kun juutalaiset eivät kansana uskoneet Jeesuksen olevan odotettu Messias. Juutalaisten ajateltiin olevan syyllisiä Jeesuksen ristinkuolemaan ja näin ansaitsevan rangaistuksen ja kohtaamansa kärsimyksen.

Kristikansa ei ole valitettavasti myöhemminkään osannut kirkastaa juutalaisille Messiasta. Monelle juutalaiselle risti symbolisoi edelleen hakaristiä. Holokausti oli jatkoa sille  juutalaisvihalle, jota Euroopassa oli ilmennyt vuosisatojen ajan. Monien Holokaustista  selvinneiden on ollut vaikea uskoa enää Jumalaan. Kysymys, missä Jumala tuolloin oli, askarruttaa vielä jälkipolviakin.

"Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat"

Historian valossa voidaan nähdä, että usein ne kansakunnat, jotka ovat siunanneet juutalaisia, ovat myös itse tulleet siunatuksi – ja päinvastoin.

Vaikka juutalaisten menneisyys on ollut raskas, se on ollut myös rikas. Juutalaiset ovat olleet siunauksena koko maailmalle. Heidän kauttaan olemme saaneet Jumalan sanan ja Messiaan. Juutalaiset ovat myös saavuttaneet paljon menestystä tieteen, taiteen ja liike-elämän parissa. Nobel-palkintojen saajista noin 22 prosenttia on juutalaisia, vaikka heidän osuutensa koko maailman väestöstä on vain alle 0,2 prosenttia.

Israel on nykyään yksi johtavista maista muun muassa korkean teknologian ja vihreän teknologian keksinnöissä sekä maataloudessa ja kastelujärjestelmien kehittämisessä. Israelissa on noin 5 000 start up -yritystä ja noin 80 kasvuyritystä NASDAQ-pörssissä. Israelilaisia keksintöjä ovat muun muassa USB-tikku, matkapuhelimen GSP-verkko, tietokoneiden virustentorjuntaohjelmat ja palomuurit sekä kapselikamera. Israelissa on kehitetty moniin eri sairauksiin uusia hoitomuotoja ja lääkkeitä. Apua viedään myös naapuri- ja kehitysmaihin.

Paluu isien maahan

Juutalaisten maahanmuutto alkoi virallisesti vuonna 1881, jonka jälkeen yli kolme miljoonaa  juutalaista yli sadasta eri maasta on muuttanut Israeliin. Viime vuosikymmeninä myös osa kymmenen kadonneen heimon jälkeläisistä on löytänyt juurensa ja palannut isiensä maahan eri puolilta maailmaa.

Myös monet eurooppalaiset, jotka eivät ole tienneet juuristaan, ovatkin ne löytäneet. Profeetta Hesekiel välitti Jumalan sanan: ”Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa. Eivätkä he ole enää kahtena kansana eivätkä jakautuneena kahdeksi valtakunnaksi” (Hes. 37).

Kristittyjen suhtautuminen juutalaisiin on muuttunut, ja yhä useammat kääntävät sydämensä Israelin kansan puoleen. Myös Suomessa on paljon kristittyjä, jotka siunaavat ja rukoilevat Israelin kansan ja sen pelastumisen puolesta. Juutalaistyö myös yhdistää kristittyjä yli kirkkokuntarajojen.


Ulla Ingman-Ronkainen,
Petri Ronkainen

Artikkeli poimittu Ristin Voitto-lehdestä 10/2016

Kirjoittajat ovat tehneet pitkään juutalaistyötä Suomessa, Euroopassa ja Israelissa. He kiertävät puhumassa ja musisoimassa eri seurakuntien tilaisuuksissa. 

ETUSIVU

17. loka, 2019

 

Viimeaikaiset tapahtumat maailmassa, jatkuvat terroriteot ja kaikki muu sekaannus, tuo elävästi mieleen profeetta Jesajan sanat (57:20): ”Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa.”

Se ei tarkoita, että Raamattuun, evankeliumiin ja Jeesukseen uskovat kristityt voisivat asettua ikäänkuin ei-uskovien yläpuolelle tämän maailman ja ihmisten tuomareiksi. Jumalan armosta ja taivaan valtakunnasta osalliseksi tullut käsittää, ettei hänellä ole mitään ansiota omaan pelastukseensa vaan se on täysin Jumalan armosta. Haluaisimme, että kaikki tulisivat Jumalan armosta osallisiksi eikä kukaan jäisi synnin tuomion alle. Jumalan tuomiot ovat paljolti myös sitä, että Hän sallii ihmisen jatkaa oman polkunsa kulkemista. Tällä polulla ihminen ei saa aikaan muuta kuin rauhattomuutta, hävitystä ja pelkoa.

Ns. kristillinen maailma on sekin ollut jo pitkään ravistelun kohteena. Onhan se ollut sitä koko historiansa ajan mutta meidän ajassamme kaikki tuntuu tiivistyvän ja kehitys nopeutuvan. Kun ajattelen edeltävää n. 20-30 vuotta ja erityisesti suurilla puheilla ja mainostamisella aikaansaatua karismaattisen liikkeen edistymistä myös Suomessa – ja kun katson maamme kristillisyyden yleistä tilannetta tulee mieleen, että se on välinpitämättömyyden, ihmiskeskeisyyden ja petoksen verkossa. On kristittyjä, joiden mielestä karismaattisesta liikkeestä ei pitäisi varoittaa, koska raamattukielteinen liberaaliteologia ja maallistuminen on kirkon ja seurakunnan pahin uhka. Tämä kehitys on kuitenkin helppo tunnistaa koska sen taustalla on jo lähtökohtaisesti raamattukielteinen asenne. Terveeksi kristillisyydeksi ja Jumalan voimaksi naamioitunut maailmanlaaja karismaattinen liike on erilainen. Se pettää vilpittömiäkin kristittyjä kuvittelemaan ja uskomaan sellaista mitä Raamattu ei tue ja mitä se ei opeta.

Viimeaikaiset tapahtumat meillä osoittavat jälleen, että mitään ei opittu Markku Koiviston johtamasta Nokiamissiosta. Aivan sama meno jatkui ja uudeksi Koivistoksi ilmoittautui kokkolalainen nuori mies, jonka perässä monet maamme kristillisessä liikkeessä vaikuttavat henkilöt alkoivat juosta. Patmos ry, TV7, Nokiamission jatkajat kuten Missiomaailma, helluntaiherätys johtajiaan myöten, samoin vapaakirkko, lukuisat yksittäiset seurakunnat, pastorit ja vanhimmat tekivät tästä nuoresta miehestä idolin, jota taas tarjottiin kristityille erityisenä Jumalan valittuna. Häntä mainostettiin monin ylisanoin, kuten mm. Seinäjoen hell.srk. ennen vuoden 2016 Summerfest konferenssiaan: ”… Patrick Tiaisen, joka tulee jakamaan innoittavaa sanaa hengellisestä läpimurrosta. Patrick on nuoresta iästään huolimatta tunnettu vahvasta uskon hengestä ja vapaudesta.” Tämä siitä huolimatta vaikka mies itse ilmoitti jo toimintansa alussa edustavansa Uskon sana -harhaoppia, johon myös menestysteologia keskeisesti liittyy.

On kamalaa, kun joku pyrkii kaikin keinoin hengelliseksi julkkikseksi ja vielä kamalampaa, että toiset – etenkin kristillisissä johtotehtävissä toimivat – edistävät tällaista. Noin vuosi sitten mainostettiin suurella volyymilla Helsingin Lähetysseurakunnassa pidettyä ”Koetelkaa kaikki” -seminaaria. Sen sanottiin olevan nykyajan harhoja ja erityisesti menestysteologiaa vastaan. Pääjärjestäjän roolissa oleva Hgin Lähetysseurakunta on alusta asti ollut Patrick Tiaista tukeva, samoin kuin eräät tilaisuuden luennoitsijat. Kukaan luennoitsija ei puuttunut suoraan Suomen tilanteeseen eikä oman seurakuntaliikkeensä tai järjestönsä toimintaan vaikka ne selvästi osaltaan ovat tukemassa juuri niitä karismaattisia harhoja, mitä nyt väittivät vastustavansa.

Ne, jotka haluavat tietoa ja varotusta eksytyksistä joutuvat hakemaan tietoa netistä, sitä ei juurikaan saa omista seurakunnista. Tietoa ja varoitusta on ollut kuitenkin saatavilla kaiken aikaa, jos vain haluaa tutkia ja pysyä terveessä uskossa. Me elämme petoksen ajassa. Profeettojen tavoin saatamme sisimmässämme kokea:

Jer.6:13 Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta.

Jer.14:14 Mutta Herra sanoi minulle: "Valhetta ennustavat profeetat minun nimessäni; minä en ole lähettänyt heitä, en käskenyt heitä enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, turhia ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille.

Jer.23:26 Kuinka kauan? Mitä on mielessä noilla profeetoilla, jotka ennustavat valhetta, ennustavat oman sydämensä petosta?

Hes.13:6 Mitä he ovat nähneet, on petosta, ja heidän ennustelunsa on valhetta, kun he sanovat: 'Näin sanoo Herra', vaikka Herra ei ole heitä lähettänyt; ja he muka odottavat, että hän toteuttaisi heidän sanansa.

Hes.13:8 Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Koska te olette puhuneet petosta ja nähneet valhenäkyjä, niin sentähden, katso, minä käyn teidän kimppuunne, sanoo Herra, Herra.

Tämä on kuin jatkuva, avoin vuotava haava, kipeä todellisuus ajassamme. Ei minuakaan varsinaisesti näinä vuosina, jona aikana olen julkisesti pyrkinyt ottamaan asioita esille, varsinaisesti innosta puuttua näihin asioihin. Se on kuin kipu, josta tietää ettei sitä kykene parantamaan, mutta silti on jatkettava. Näin on monen muunkin veljen ja sisaren kohdalla. Onko tämä kipu Jumalan Pyhän Hengen antamaa huolta ja vastuunkantoa? Ehkä. Lukuisia kertoja olen itsekin sanonut ja rukoillut, että jos olen väärässä, ottaisin kyllä totuuden vastaan jos joku sen perustellusti minulle avaisi.

Miksi nuoret ja myös vanhemmat kristityt lankeavat epärealistiseen ja epäraamatulliseen kristillisyyteen? Yksi on aikamme pinnallinen syntikäsitys. Unohdetaan eikä aina edes haluta tunnustaa sitä tosiasiaa, että synti on kyllä sovitettu – mutta synnin todellisuutta ole vielä poistettu, sitä ei ole hävitetty maailmasta eikä se häviä yhdestäkään ihmisestä edes uskoontulon hetkellä. Se on edelleen osa meitä, osa ”vanhaa luomusta”, jota vastaan uusi luomus sotii joka hetki. Synti on ajallinen ongelma niin kauan kuin elämme ajassa.

Aikamme pitää toimivan uskon merkkinä äänekkyyttä, näyttävyyttä, suuria kokouksia, suuria puheita ja väittämiä, ihmisen oman minän korottamista. Ei se ole todellisen uskon mittari. Itse asiassa ajassamme vallitsee valtava sekaannus. Petos verhoutuu kaikkeen näyttävyyteen ja pyrkii siten eksyttämään luonnollista ihmistä. Jumalan pyhyys ja Hänen ihmiselle käsittämättömän voimansa sekä suuruutensa sekoitetaan inhimilliseen ja sielulliseen kokemukseen. Sen sijaan, että aikamme kristitty painaisi päänsä ja Jobin tavoin tunnustaisi, 42:5-6: ”Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa” - hän kerskaa ja ylpeilee. Ei Job tarkoita nähneensä Jumalaa luonnollisilla silmillään, kuten karismaattisen liikkeen tyhjänpuhujat väittävät nähneensä, vaan hän kuvaa sisäistä näkemystään, jossa ihmisen pienuus kohtaa Jumalan suunnattoman suuruuden jota sanat eivät riitä kuvaamaan.

Vanhalle luomukselle on helppo ottaa vastaan ja mennä mukaan, kun luvataan suuria: kuinka Jumala lähettää suuren herätyksen joka leviää meidän kauttamme kaikkialle maailmaan, kuinka Jumala tekee meistä suuria miehiään ja naisiaan jotka pelottomasti kääntävät nykyisen maailmanjärjestyksen ylösalaisin ja muuttavat sen oikeudenmukaiseksi ja hyväksi. Petos toimii niin, että näennäisesti se lupaa hyvää. Petokseen langetaan, kun ei ole tapahtunut eikä tapahdu raamatullista ”itselle kuolemista”. Sille tielle ei lähdetä koska vanhalle minälle on paljon mieluisampaa viihtyä suurissa kokouksissa huutamassa julistajan perässä ”me olemme voidellut” tai muuta vastaavaa, joka liitetään uskovan menestymiseen ja kuviteltuun omaan auktoriteettiin.

Seurakunnasta itsestään tehdään ikäänkuin Kristuksen sijainen joka voi kaiken. Vaikka sanotaan, että srk saa voimansa Kristukselta, tämä karismaattisessa yhteydessä opetettu voima ei ole raamatullinen. Puhutaan Pyhän Hengen voimasta joka ilmenee erilaisina manifestaatioina: fyysisinä ja sielullisina kokemuksina, viihtymisenä, voimakkaina tunteina. Mutta Raamattu ei opeta tällaista voimaa vaan Raamatussa Jumalan – ja siis Pyhän Hengen – voima on aina evankeliumi: sana ihmisen syntisestä tilasta, Jumalana armosta ja Kristuksen teosta. Karismaattinen liike korottaa Pyhää Henkeä ja puhuu Hänestä vaikka Raamattu sanoo selvästi, että PH ei puhu itsestään vaan Kristuksesta, evankeliumista. Ei ole vaikeaa havaita kuinka toinen, väärä henki tällöin ottaa vallan.

Vasta aidossa uskoontulossa meille paljastuu synnin todellisuus. Enemmän kuin yksittäiset teot synti on kokonainen ja totaalinen ihmisen yleinen tila. Mm. Joh.5:19 mainitsee, että ”koko maailma on pahan vallassa”. Hengellinen kasvu on myös sitä, että tämä todellisuus tulee uskovan sisäisessä minässä aina konkreettisemmaksi. Ei meidän tarvitse harjoittaa syntisiä tekoja eikä elää holtittomasti mutta silti käsitys synnistä ja omasta tilasta syvenee tässä elämässä ja ajassa siksi, että pääsisimme aina lähemmäksi Jeesusta. Pyhän läheisyys tuo aina synnin ja pimeyden kauheuden selvemmin esille. Sitä selvemmin mitä enemmän hengellinen kasvu kehittyy. Tätä ei pidä pelätä vaan käsittää, että Pyhän edessä armahdettu ihminen kokee aina näin. Se ei johda toivottomuuteen vaan katsomaan armoon ja Kristukseen. Se on merkki toimivasta uskosta ja Pyhän Hengen läsnöolosta meissä.

Vain evankeliumi oikein ymmärrettynä ja sisäistettynä on Jumalan voima, joka murskaa ihmisen omahyväisyyden ja ylpeyden ja tekee sitä työtä meissä koko ajan, että pelastuisimme ja varjeltuisimme oikeassa Jumalan tuntemisessa. Raamatullinen kuva uskovasta käy ilmi mm. sellaisista jakeista kuin:

-Matt.5:3 ”Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta” - ei Jumalan armosta osalliseksi tullut kerskaa hyvyydestään ja erinomaisuudestaan. Ei hän mainosta itseään koska siihen ei ole mitään perustaa eikä syytä.

-Room.7:24 ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” - Jumalan armosta pelastettu näkee ja tunnustaa ajallisen olemuksensa, jossa synti hallitsee. Mutta hän myös tiedostaa ja on saanut armon uskoa, että synti ei hallitse henkeä jossa asuu varsinainen minuus ja kerran synti erotetaan siitä lopullisesti

-Joh.3:30 ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä” - aikamme kristillisyys ei halua puhua eikä opettaa itselle kuolemisesta. Raamatullisessa kontekstissa se liittyy siihen mitä jo edellä on mainittu. Todellinen arvoni ja elämäni on vain Kristuksessa ja Hänen ansiostaan. Ei minulla itsessäni ole mitään kerskaamista.

Kaikki tällainen on kiusallista omalle vanhalle luonnolle eikä se halua, että ymmärtäisimme tähän kaikkeen sisältyvän siunauksen. Kun Raamattu puhuu kristityn mahdollisuuksista ja siunauksista, se ei tarkoita että alkaisimme mainostamaan itseämme ja edustamaamme kristillisyyttä itsetarkoituksella, kuten ajassamme rahan ja vaikutusvallan takia paljolti tehdään. Yksin Kristukseen viittaavat seikat liitetään välillä yksipuolisesti ja suoraan ikäänkuin uskovan ja hänen ryhmänsä ansioksi. Esim., kymmenysten ja uhrien maksamisesta seurakuntaan - tai yleensä kuten sanotaan ”Herran työhön” - tehdään ansio. Maassamme ei ole harvinaista, että tästä opetetaan ihmisen tekona, jonka Jumala siunaa kun ihminen ensin tekee ja toimii tietyllä tavalla. Eli teko tuo hänelle ansion Jumalan silmissä. Tämä voidaan liittää muihinkin opetuksiin kuin kymmenyksiin ja rahan uhraamiseen.

Petoksesta puhuttaessa voimme kuitenkin pitää mielessä, että on yksi ja VAIN YKSI joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut", 1Piet.2:22. Jumalan sana, Kristus ja kirjoitettu sana paljastaa petoksen.

Me väsymme ajoittain ja tunnemme toivottomuutta. Emme aina edes jaksa tehdä sitä mitä koemme, että tarvitsisi tehdä. Tulee mieleen, että en ehkä ole Jumalalle otollinen, kun en onnistu tekemään sitä tai tätä. En taida olla kyllin hyvä pelastukseenkaan. Ja sehän on aivan totta: en ole kyllin hyvä. Kaikki pohtivat joskus näitä asioita ja sitä enemmän silloin, kun inhimillinen väsymys ja masennus saa valtaa. Mutta ehkä meidän ei silloin tarvitsekaan tehdä muuta kuin uskoa, että Kristuksessa on kaikki valmista ja voin antaa kaiken vajavaisuuteni Hänen käsiinsä.

Kun oma tyhjyys tulee vastaan, saamme uskoa Kristuksen täyteyteen, Kol.2:9 ”Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti...” Kristus, Jumala, maailmankaikkeuden Luoja, kaiken ylläpitäjä – olemme Hänen käsissään. Tämän ajatteleminen saa hiljaiseksi eikä sitä osaa kuvata. Eikö ole käsittämättömän ihmeellistä lukea mitä tämä valtava ja käsittämätön Jumala sanoo meille apostolin kautta Gal.2:20: ”ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.”

Luento Laukaalla 27.05.2017 / Juhani Aitomaa

ETUSIVU

14. loka, 2019

 

Gilgalista Golgatalle!

1Piet. 4:17: ”Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset? Ja ”jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?”
Kun armon aika loppuu, silloin pyhä Jumala käy tuomiolle koko maailman kanssa. Mutta oman kansansa – seurakunnan – kanssa Jumala käy tuomiolle vielä tässä ajassa. Toiset hän armahtaa, toiset hän paaduttaa.
Myös Paavali sanoo armon ajan lopusta 2.Tess.1;7-9: ” kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta”.
Näissä vakavissa Raamatun paikoissa puhutaan molemmissa sama keskeinen asia, mikä jää helposti huomaamatta. Puhutaan siitä, että meidän on oltava kuuliaisia – evankeliumille!

Sanotaan siis, että tämä pyhä tuomio ei tule synnin tähden. Muutoinhan meidän tulisi olla kuuliaisia laille. Ei, syntihän on sovitettu, siksi tuomio on evankeliumin tähden – evankeliumin hylkäämisen tähden! Kun evankeliumi itse hylätään, ei ole enää mitään muuta sovitusta.
Sanan kuuliaisuus kantasana ei viittaa tottelemiseen. Vaan se on kuuleminen.
Jeesus sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua”. Seuraavat, koska kuulevat, ja koska kuulevat, he seuraavat…

Esipuhe

Jumala on antanut meille Vanhan Testamentin esikuvaksi kaikesta siitä, mitä Uuden liiton kirjoituksissa on kerrottu. VT on kuin rautalangasta väännetty malli konkreettisine tapahtumineen, jotka Jumala on piirtänyt meille, jotta näkisimme selvemmin.
1.Kor10;11 kerrotaan tämä periaate: ”Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.”

Israelin kansa on Jumalan seurakunta, joka pelastuu samalla tavalla armosta kuin mekin pelastumme. Jumala antoi sille lakinsa, jonka jokainen heistä rikkoi. Samaan lakiin sisältyi kuitenkin myös anteeksiantamus, joka saatiin syntinsä tunnustamalla ja suorittamalla lain säätämät uhrit. Niissä synnit laskettiin uhrieläinten päälle, jotka kantoivat ne pois erämaahan.
Tämän anteeksiannon Jumala saattoi tehdä vain siksi, koska hänen ajatuksensa jo kaiken aikaa lepäsi Jeesuksen ristissä. Uhrieläimet kantoivat Israelin synnit Golgatalle jo etukäteen odottamaan todellisen sovituksen hetkeä.

Tämä käytäntö edellytti papeilta ehdotonta kuuliaisuutta lain määräämien uhrien toimittamisessa. Kaikki piti tehdä äärettömän tarkasti niiden lukemattomien määräysten mukaan, mitkä Jumala on säätänyt.

Menemme nyt hetkeksi Joosuan kirjan. 4. ja 5. lukuun.
Israelin kansa oli juuri kulkenut Jordanin yli ja saapunut siis Luvatun maan puolelle. Jakeissa 4;19-24. kerrotaan Jumalan suurista töistä, jotka Jumala teki kansalleen johtaessaan heidät luvattuun maahan.

Jakeessa 19 kerrotaan, että He leiriytyivät Gilgaliin. Se oli ensimmäinen paikka luvatussa maassa. Siellä Joosua ympärileikkasi kansan, mannan sataminen loppui, alkoi uusi aika. Siellä he viettivät pääsiäistä ja söivät happamatonta leipää…Tästä paikasta, Gilgalista tuli Israelin kansalle pyhä paikka. Paikka jossa Israel sai tuomarinsa ja missä kuninkuus vahvistettiin. Paikka jonne palattiin aina uudestaan vahvistamaan Israelin liitto Jumalan kanssa.

Tässä puhutaan siis Israelista uskovana Jumalan kansana, joka oli päässyt Jumalan suurien tekojen kautta luvattuun maahan. Koko se edellinen sukupolvi, jonka Mooses oli ympärileikannut, oli tuhoutunut erämaahan. Jordanin yli päässeet ympärileikattiin siis Joosuan toimesta. Joosua (Jehoshua) kuvaa tässä Jeesusta (Jeshuaa), joka on ympärileikannut meidän sydämemme esinahan.
Puhutaan siis esikuvallisesti uskovalle kansalle – siis nyt myös Suomen kristikunnalle, sama sanoma:
(Joos.5;9): ” Niin Herra sanoi Joosualle: ”Tänä päivänä minä olen vierittänyt teidän päältänne Egyptin häväistyksen”. Sen tähden kutsutaan paikkaa vielä tänäkin päivänä Gilgaliksi (= vierittää). Näin Jumala oli poisottanut Israelilta heidän häpeänsä. Jumala oli armollinen ja rakastava Jumala.

Nyt hypätään ajassa eteenpäin 500 vuotta, profeetta Hoosean aikaan.
Hoosea (aikansa profeetan Aamoksen kanssa) nuhteli ankarasti Israelin kansan luopumusta. Myös papit kuuntelivat kansaa ja muuttivat myös Jumalan säätämät uhritoimitukset mukavammiksi saadakseen kansan suosion. Kurittomuus uhritoimituksissa meni niin pitkälle, että jopa kuningas Saul itsekin suoritti laittomia uhreja Gilgalissa.

Samalla tavalla kuin papit Gilgalissa luopuivat kuulemasta Herran lakia, samoin olemme mekin luopumassa kuulemasta evankeliumia Jeesuksen uhrista Golgatalla. Se on käymässä meille vähäarvoiseksi. Ei sitä enää juurikaan julisteta, eikä opeteta. Ja siksi me olemme vieraantuneet rististä ja Jumalan evankeliumista. Siis evankeliumin äänen kuulemisesta
Kaikki tämä edellä kerrottu Gilgalista on kuitenkin vain esikuvaa meille tutummasta Golgatasta. Ja on siis ”kirjoitettu varoitukseksi meitä varten…”

Golgata on jokaisen uudestisyntyneen ihmisen ensimmäinen ”paikka” luvatussa maassa. Siellä Jumala on ottanut pois meidän syntiemme häpeän ja vierittänyt ne Jeesuksen päälle. Ja sinne palataan yhä uudestaan ja uudestaan toteamaan vahvaksi armoliitto Kristuksen veressä.

Sana GILGAL kirjoitetaan hepreankielisessä tekstissä (minoreettitekstissä) GLGL.
GOLGATA (gulgalat, pääkallo) kirjoitetaan GLGLT. Sana Golgata kasvaa samasta juurisanasta. Tämä Israelin kansalle niin merkittävä Gilgal on Golgatan esikuva uudessa liitossa. Mutta se on myös varoitus hirvittävistä seurauksista, mikä vääjäämättä seuraa samaa muutosta, mikä Gilgalissa tapahtui.

Golgatan arvo
Hoos.11;1 Jumala muistelee: ”Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä”.
Mutta Hoos. 9;15. Sanotaan pysäyttävät sanat, jotka ainakin minun silmieni eteen nousevat kuin tulikirjaimet, kun ajattelen näitä meidän aikoja:
”Kaikki heidän pahuutensa on Gilgalissa, sillä siellä minä rupesin heitä vihaamaan. Heidän tekojensa pahuuden tähden minä karkotan heidät temppelistäni pois. En minä enää heitä rakasta…”

Kun nyt siis Gilgal on esikuvaa Golgatalle, niin meillä on tässä äärettömän vakava ja pysäyttävä sana. Ja me voimme ymmärtää sen vain, jos me pystymme omassa sydämessämme kuulemaan evankeliumin ääntä.
Gilgalissa suoritettiin niitä lain määräämiä uhreja, jotka Jumala oli säätänyt Israelille. Nämä uhrit erottivat Israelin kaikista muista kansoista. Nämä uhrit siirsivät Jumalan pyhän vihan siihen hetkeen, jolloin myös vanhan liiton aikaiset synnit laskettiin Jeesuksen päälle Golgatalla.
Israel oli siis lain kuuliaisuuden kautta yhteydessä Golgataan!
Mutta nyt siis Raamattu osoittaa, että se luopumus, mikä kohdistui itse uhritoimituksiin, vei Israelilta pois myös kaiken muun turvan Jumalassa, koska se turva tuli ainoastaan näiden uhrien välityksellä – jossa heidän syntinsä siirrettiin Golgatalle!

Samoin uudessa liitossa evankeliumi on täysin Golgatan uhrin varassa.
Vanhan liiton laki oli täynnä pikkutarkkoja määräyksiä, mitkä koskivat syntiuhreja ja vikauhreja. Ja jos niitä ei noudatettu täydellisen tarkasti, niin siitä seurasi Jumalan sanan mukaan kuolemantuomio.
Samoin on asia tässä armon ajassa. Hengellinen elämä on täysin tarkasti vain Golgatan armon evankeliumin varassa. Meidät sovittaa elämään vain Jeesuksen veri. Jos me luovumme tästä ilmaisesta armon evankeliumista, niin me olemme Uuden liiton rikkojia ja Jeesuksen veren halpana pitäjiä.

Ajattele, mitä Jumala oli aikaisemmin Israelilta odottanut? Eikö vain sitä, että he sydämessään olisivat kunnioittaneet hänen sanaansa, lain sanaa, jotta Jumala olisi saanut olla heille armollinen! (Jer.3:13): Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi, ja juossut sinne ja tänne vieraitten jumalain tykö, kaikkien viheriäin puitten alle, ettekä ole kuulleet minun ääntäni, sanoo Herra.
Mitä Jumala olisi meiltä odottanut: Eikö vain sitä, että mekin olisimme kuulleet Jeesuksen äänen evankeliumissa, jotta Jumala voisi olla meille armollinen. Emmekä pitäisi sitä halpana!.

Meille, myös täällä Suomessa, evankeliumi näyttää kuitenkin merkitsevän yhä enemmän lähinnä vain ohimenevää uskoon tulemiseen tarvittavaa hetkeä, ja sen jälkeen alkaa sitten todellisempi elämä uskovana muualla. Elämä, jossa siirrytään yhä kauemmas Golgatan rististä kohti kuviteltuja kristinuskon suurempia totuuksia ja voimia. Astutaan alas ristiltä ja kurotetaan ylösnousseen Jeesuksen seuraan!
Siksi meitä uskovia ei kiinnosta enää sellainen raamattuopetus, jossa keskitytään Golgataan ja ristiin. Tämän ajatellaan tänään olevan vain jotakin uskon alkeita, joista ei enää jaksa kiinnostua. Golgata on vain lähtöpiste jonnekin tosi uskovaisuuteen, mikä on jossain muualla!

Mutta tämän elämän aikana ainoa ”paikka”, ainoa hengellinen todellisuus, missä pieni ihminen voi kohdata Suuren Jumalan, on Golgatan risti. Vain siellä lepää Jumalan täysi sovitus ja Jumalan mielisuosio. Ainoa yhteytemme Jumalaan kulkee vain ristin kautta!

Suomi tarvitsee ennen kaikkea juuri sen, mitä se on pahiten kadottanut: Golgatan. Meidän tulisi palata nopeasti ja ehdottomasti takaisin Golgatalle. Sillä kuuliaisuus evankeliumille on pois. Ja se on korvattu monenlaisilla (meitä uskovia) enemmän miellyttävillä sanomilla ja toiminnoilla, kuten Gilgalissa aikanaan.

Juuri siis tästä sovituksen ytimestä, Golgatan rististä, on kysymys lopun ajan luopumuksessa.. Ja tämä risti on lopulta se ainoa asia, mikä tyynnyttää Jumalan vihan. Se mitätöi Kristuksen sovitustyön, pelastavan evankeliumin, ja tuo sen rinnalle ja tilalle ihmisen itsensä ”pyhemmäksi muuttumisen evankeliumin”, jossa pelastus ja pyhitys saavutetaan sen ”hengellisen evoluution” kautta, mikä lopun aikana tulee saavuttamaan huippunsa.
Tämä ristin hylkääminen on ainoa asia, mistä Jumala voi sanoa, niin kuin Israelin kansalle: ”En minä enää heitä rakasta.”

Tämä on sama luopumus, jota kuvataan Gilgalin tapahtumissa, kun Jumalan tahto armahtaa lakkasi olemasta Israelille sydämen asia. Ja kun nyt ajatellaan Golgataa, niin muistakaamme, että se Jumalan tahto, minkä varassa on meidän elämämme ja tulevaisuutemme, on evankeliumin kuuleminen ristiinnaulitusta Vapahtajasta!

Gilgalista Golgatalle
Juuri siinä, Golgatan evankeliumissa, Jumala odottaa kansaansa, saadakseen täyttää heidät ristin evankeliumin merkillisellä siunauksella, uudella sydämellä ja uudella voimalla.
Siksi tämä Gilgalin profetia Hoosean kirjasta sattuu niin syvälle.
Uuden liiton kielellä sen voisi sanoa näin:
”Koko heidän luopumuksensa on Golgatassa, siksi syttyy minun vihani. Sen tähden minä eksytän heidät pois luotani. Sen tähden en minä enää heitä rakasta.”

Ja nyt. Mitä nyt on tapahtumassa? Me olemme hylkäämässä Golgatan, vapauttamassa itsemme ristin ikeestä ja Golgatan painolastista ja riisumassa päältämme Jumalan varjelun, näin siirtyessämme sokeudessa vihan alle!

Meidän ja Jumalan pyhän vihan välissä on vain Jeesuksen risti. Kun me siirrymme ristin suojasta pois, niin me siirrymme vihan kohteeksi.

Jouko Nieminen