29. loka, 2016

Kärpäsiä ja kivensiruja (16.8.2016)

Pienet asiat voivat häiritä merkittävästi elämää, kuten kärpänen makuuhuoneessa yöunta tai pieni kivensiru kengässä matkantekoa. Kivensirusta pääsee eroon helpolla käden käänteessä (tässä kai kengän käänteessä), mutta tuo kärpänen onkin hankalampi eliminoida ilman myrkkyä. Aivan pimeässä kärpänen pysähtyy paikalleen, mutta lähtee liikkeelle heti aamun ensikajon tullessa huoneen. Tuon aamu-unen häiritsijän saaminen pois päiviltä onkin sitten vaikeampi tehtävä, sillä se osaa kätkeytyä lampunvarjostimeen, verhoihin jne., enkä unisena jalkapuolena ole metsaästäjä parhaimmillaan (joskus tuntuu kuin tuo koirastani suivaantunut kesämökkiläinen kylältä olisi kouluttanut noita kärpäsiä kiusakseni, kun ne osaa niin taidokkaasti piiloutua Cool)

 

Noh, minun mittani tuli täyteen noita kärpäsiä ja ostin myrkkysumutetta. Ohjeen mukaan suihkutin makuuhuoneeseen parikymmentä sekunttia, sitten ovet kiinni ja 10 minuutin kuluttua tarkistin tuloksen. Eipä enää kärpäset pörränneet, mutta eihän siellä voinut jatkaa nukkumista, kun ilma oli myrkystä sameana. Eipä hätiä; myrkkypullon kyljessä ohjeistettiin tuulettamaan myrkytetty tila huolellisesti. Siispä tuuletusikkunat auki, sepposen selälleen. Mutta (voi voi) kun niistä ikkunoista puuttuu hyönteisverkot niin tuuletuksen jälkeen oli makuuhuoneessa jälleen kutsumattomia siipeilijöitä. Nyt sellaisia inisijöitä, jotka lentävät myös pimeässä ja lisäksi imevät verta. Mihin olisinkaan joutunut ellei viisas koirani olisi oivaltanut hätääni. Se rupesi napsimaan ötököitä ilmasta. Viisas koira, tullut isäntäänsä...

 

Nyt eksyin pois varsinaisesta aiheesta, joka syntyi pohtiessani kärpäsiä ja kiviä. Ajattelin, että synti ihmiselämässä -pienikin- haittaa kulkemista kuin kivi kengässä ja lepäämistä kuin kärpänen makuuhuoneessa. Niitä ei muut näe, mutta siellä ne kuitenkin ovat. Eikä ne heti tee mahdottomaksi jatkaa elämän kulkua ”kuin mitään ongelmaa ei olisikaan”, mutta pitkässä juoksussa ne muodostuvat raskaaksikin taakaksi. Jos ylpeytemme ei suostu niitä tunnustamaan niin matkan tekeminen käy vaivalloiseksi ja voimme jäädä tyystin tiepuoleen.

 

Minä kokemuksesta tiedän mistä puhun. Olen teeskentelijä sieltä suurimmasta päästä. Etten vaan aivan voittaja tuolla saralla. Joku sanoikin, että teatteri on menettänyt minussa hyvän näyttelijän. Ikävä kyllä taisi sanoi totuuden. Kuinka lukemattomat kerrat olenkaan tervehtinyt uskovaisia kokoushuoneissa suuta hymyyn vääntäen ja rauhaa toivottaen – kuitenkin kärpäsiä makuuhuoneessani ja kivensiruja kengässäni. Suumme voi sanoa ”rauhaa”, mutta sydämestä on rauha kaukana. Tai pahimmassa tapauksessa se on valherauhaa, jota emme enää erota aidosta rauhasta, jonka Jeesus antaa, siitä rauhasta, josta Hän sanoi: ”Oman rauhani Minä annan teille!”

 

Jeesuksen rauha. Se on rauhaa 'kiireestä kantapäähän' maailman melun ja myrskyävän merenkin keskellä. Se on meidän itsemme saavuttamattomissa. Sitä rauhaa ei ansaita eikä sitä 'oteta' vaan se annetaan. Me emme voi korjata menneisyyttämme; tehty mikä tehty, sanottu mikä sanottu, ajateltu mikä ajateltu. Jos luulemme, että voimme korjata elämäämme tuhoamalla kärpäset makuuhuoneestamme (synnit ajatuksistamme) tai poistamalla kivensiruja kengistämme (synnit vaelluksestamme) niin emme ole vielä vapautuneet valheellisista harhakuvistamme emmekä päässeet lähellekään ymmärrystä siitä, mitä pyhä Jumala lakinsa kautta meiltä vaatii. ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyyni kelvottomiksi käyneet, ei ole ketään joka tekee sitä mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään”. Jos uskomme sen, mitä Jumala sanoo -että olemme täysin toivottomia tekemään hyvää ja korjaamaan asioitamme- niin tulemme kohdalle, joka on paras kohta uskovaiselle, nimittäin tulemme (olemme joutuneet) aivan oman elämämme pohjalle. Siellä on vain kaksi vaihtoehtoa: Jumalan tuomio kadotukseksi tai Jumalan anteeksiantamus Jeesuksessa Kristuksessa elämäksi.

 

Elämämme voi muuttua, mutta vain syntien anteeksisaamisen kautta. Jumala ei ole muuttunut. Hän on pyhä joka vihaa syntiä. Meidän ainoa turvamme Hänen edessään on Jeesuksen Kristuksen sovitustyö ristillä, se yksin. Matteuksen evankeliumin luvussa 7 Jeesus kertoo ihmisistä, jotka tuomiolla vetoavat tekoihin, joita ovat tehneet Jeesuksen nimessä. Heidät Jeesus karkoitti pois. Miksi? Koska he tuomioistuimen edessä vetosivat hyviin tekoihinsa eikä Jumalan armoon. He olivat rakentaneet hiekalle. (Mt. 7:22-23).

Olkoon meidän turvamme tänään Jeesuksen lunastustyö, ei pienimmässäkään määrin omat tekomme tai kilvoittelumme, sillä ne eivät kelpaa vanhurskaudeksemme Jumalan edessä – vain Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhri Golgatalla on riittävä, nyt ja iankaikkisesti. Hänen siunatussa nimessään toivotan hyvää ja turvallista päivää Sinulle lukija.

 

ETUSIVULLE