1. marras, 2016

Mitähän huominen tuo mukanaan?

    No niin, marraskuuhun on jouduttu eli tultu. Ulkona pari astetta pakkasta ja lunta on odotettavissa huomiseksi. Lupailevat ennusteissa kylmää parin viikon jaksoa, jotkut povaavat kylmää talveakin.

   Kylmästä talvesta nousi mieleeni 1980-luvulla tullut profetia, jossa sanottiin Venäjän valloittavan Suomen tai osan siitä sinä keväänä, jolloin on tapahtunut kolme asiaa: suunnitellaan tunnelia Suomesta Viroon, Suomeen on tullut paljon pakolaisia ja talvi on ollut erityisen kylmä. No katsotaanpas tosiseikkoja. Pakolaisia on ainakin tullut enemmän kuin koskaan, mutta suunnitellaanko tunnelia Suomenlahden alle? Helsingin Sanomat kirjoitti 4.1.2016 ”Junatunneliutopia Helsingin ja Tallinnan välillä muuttuu yhä vakavammin otettavaksi valtioiden väliseksi projektiksi. Tunnelin toteutusmahdollisuuksien tutkimisesta sovitaan ensimmäistä kertaa valtiotasolla tiistaina Tallinnassa, kun Suomen ja Viron liikenneministerit Anne Berner ja Kristen Michal allekirjoittavat muistion liikenneyhteistyöstä yhdessä Helsingin ja Tallinnan johdon kanssa.

http://www.hs.fi/kaupunki/a1451878605981

Puuttuuko ennusmerkeistä siis enää vain se erityisen kylmä talvi? Ehkä, ehkä ei.

    Itse suhtaudun suurella varauksella kaikenlaisiin uhkaprofetioihin, mutta tilanne maailmassa on muuttunut niin epävakaaksi ettei niitäkään tule enää kättä huiskaisten ohittaa. Jeesus ennusti lopunajoista mm. näin: ”Ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.” Luuk. 21:26. Taivasten voimat järkkyvät, kreikaksi dynameis ton uranon (yks.gen) saleuthesontai. ουρανος-uranos merkitsee taivasta. Onko sattumaa, että tuo uranos-sana muistuttaa kovasti uraani-sanaa, jonka voimat on saatu järkkymään? Sitä voi kukin tykönänsä pohtia. Ikävä aihe.

   Tulevaisuudessa, jos sitä minulle annetaan, tarkoitukseni on kirjoittamisen lisäksi esittää asioitani lyhyinä videotallenteina. Olen jo testaillutkin juttua kotona, mutta tarvitsen vähän paremman kameran kuin mikä tässä läppärissä on. Jätetään siis vielä hetkeksi odottamaan, varsinkin kun olen katsonut noita testiotoksia. Niissä minua voisi kuvailla osuvasti yhdellä sanalla: vitsi. Ajatuksen videointiin sain katsellessani Juha Norolammen videotaltioita ja tarkoitukseni on joka tapauksessa toteuttaa tämä "vitsi". Nyt lähden aamukahvin keittoon ja sitten renkaiden vaihtoon.

   Hyvää alkanutta marraskuuta ja tiistaipäivää. 

[Kuvassa minä ja veljeni lapsenlapsi. Kuvassa merkintä 17.2.2010]

ETUSIVU