6. kesä, 2017

Venähdys, nyrjähdys, murtuma

   Istunpa pitkästä aikaa joksikin aikaa tähän koneeni ääreen kirjoittamaan tänäisistä, odotellessani färssin [lue lihamurekkeen] kypsymistä uunissa. En siis tarinoi pitkään.

   Aivan samoin kuin kätemme tai jalkamme voi nyrjähtää tai murtua, voi myös kenen tahansa mieli nyrjähtää tai murtua. Minä puhun kokemuksesta. Mielen nyrjähdyksistä ei vieläkään puhuta avoimesti ja luulen, että suuri osa mieleltään nyrjähtäneistä jollakin tapaa pitää itseään huonompana ja epäonnistuneempana ihmisenä kuin niitä, joilla ei ole nyrjähtänyt kuin korkeintaan se käsi tai jalka. Tosin mielikin voi parantua, mutta kaikkien kohdalla niin ei tapahdu. 

   Sain hetki sitten puhelun psykiatrisesta sairaalasta potilaalta, jonka mieli oli nyrjähtänyt jo kymmeniä vuosia sitten. Hän kertoi vanhempiensa olleen sairaita ja sairastavansa jotain perinnöllistä mielitautia. Edelleen hän kertoi tulleensa Jeesukseen uskovaksi murrosikäisenä. Nyt soittaessaan hän pohti kysymystä mitä tulevaisuudessa, kun näyttää tai ainakin tuntuu  siltä, että hän unohtaa pian Jeesuksen kokonaan.  

   Tällaisina hetkinä kokee olevansa vailla sanoja. "Lohduttakaa, lohduttakaa Minun kansaani (sanoilla)", mutta entäs kun ei löydä ensimmäistäkään sanaa? Soittaja kertoi vielä joitakin raskaita kokemuksia viimeisiltä vuosiltaan. Kuuntelin kyyneleet silmissä: kovia iskuja oli kokenut, mutta katkeruutta äänessä tai sanoissa en erottanut.

   Näissä tällaisissa tilanteissa, kun en löydä ensimmäistäkään lohdutuksen sanaa ja kun ne vielä tuntuvat niin "teennäisiltä ja teologisilta", rukoilen lyhyen rukouksen: "Jeesus, apua!" (Se on hyvä rukous. Siinä ei ole turhia sanoja ja omasta kokemuksesta tiedän, että siihen vastataan). Tällä kerralla vastaus tulikin aivan heti. Potilas oli soittanut minulle odottaen saavansa kuulla minulta joitakin rohkaisun ja lohdutuksen sanoja itselleen. Hän ei siis lainkaan tiennyt kuinka sairas ja väsynyt itse olen ja kuinka olen kipuillut viimeisten kuukausien aikana oman muistini heikkenemisen ja jaksamiseni kanssa. 

   Yhtäkkiä soittajalla olikin "uusi sävel" sanoissaan. Se oli ihmeellistä. Hän aivan haltioitui ja sanoi: "Vaikka sieluni uupuisi niin Jeesus on minun sydämeni kallio. Vaikka en muistaisi mitään Jumalasta niin Jumala muistaa minut." 

   Kello muistuttaa, että färssi on uunissa valmistunut suihin pantavaksi. Maistoin viipaleen, nam. Soittaja lainasi -minua tietämättä rohkaistessaan- Raamatusta psalmistan sanoja: "Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti" ps. 73:26, vanhemman käännöksen mukaan: "Vaikka vielä minun ruumiini ja sieluni vaipuis, niin sinä, Jumala, kuitenkin olet aina minun sydämeni uskallus ja minun osani." Soittajan sanat herättivät uskoa ja muistin Herran lupauksen: "...Hän itse on sanonut: En minä sinua hylkää enkä sinua jätä! (Hebr. 13:5b). 

Nyt syömään. 

ETUSIVU