3. heinä, 2018

Ristin siunaus ja kirous

 

Jumala oli Kristuksessa ristillä

Raamatun tarkoitus on kertoa syntiin langenneille ihmisille evankeliumi Jumalan rakkaudesta.

Evankeliumin ”keskipiste, sen ydin” on Jeesus Kristus ja se evankeliumin salaisuus, mistä Paavali puhuu, kätkeytyy Golgatan ristiin. Siinä ristillä Jumala itse on sovittanut koko maailmanitsensä kanssa.

Sovitus ei siis koske vain niitä ihmisiä, jotka ovat tulleet uskoon, vaan kaikkia ihmisiä kaikkialla kaikkina aikoina ihmiskunnan historiassa.

Tänään elävien ihmisten, meidän syntien sovitus on siis takanapäin, täydellisesti jo kauan sitten loppuun suoritettuna. Tämä on valtava sanoma koko maailmalle, mutta ikävä kyllä vain harvoille se lopulta merkitsee yhtään mitään!

Hengellisenä käsitteenä risti on kuitenkin aivan jotakin muuta, kuin joku pystytetty paalu Golgatan kalliolla. Hengellisenä ilmauksena risti merkitsee ikään kuin Jumalan läsnäolon muotoa ihmisten keskellä. Jumala myös ilmoittaa rakkautensa juuri ristiinnaulitussa Kristuksessa. (Joh.3;16).

Jumala ei ole ajallisuuden alla niin kuin me, eikä se pieni hetki Golgatalla, kun Jumala hylkäsi ja murskasi Poikansa, ole vain vähäinen ajallisesti mitattava hetki Jumalan Elämässä. Golgata on ollut Jumalan sydämessä jo ennen aikojen alkua, eikä se tule sieltä milloinkaan poistumaan. Se hetki on Jumalalle ikuisuuden mittainen!

Joku viisas on jossain sanonut: ”Risti oli se ajatus, jossa Jumala lepäsi luodessaan ihmissuvun”. (Jumala tiesi, mitä siitä seuraa, mutta Hänen ajatuksensa lepäsivät kaiken aikaa täysin ristin varassa!) Ja ihmeellistä on se, että meidänkin lepomme tulee nimenomaan tämän saman ”ristin kautta”!

Jumalan rakkauden ikuisena merkkinä ovat Jumalan Karitsan haavat hänen käsissään ja jaloissaan.

Kun me olemme sitten joskus taivaassa, me olemme parantuneet kaikesta. Mutta (niin kuin Raamattu sanoo), Jeesus kantaa haavojensa arpia sielläkin, sillä niissä on Jumalan kaiken kärsivän murretun rakkauden hinta. Siksi läpi taivaan kuuluu tämän sovituksen sanoman ylistyslaulu: ”Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen”.

Risti jakaa koko maailman…

Syntiinlankeemus toi ihmiskunnalle onnettomuuden, jota ei voi peruuttaa.

Olihan Jumala sanonut (1. Moos.2:16): ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”.

Kun ihminen sitten oli langennut syntiin, ei Jumala kuitenkaan kironnut langennutta ihmistä, niin kuin oli sanonut, vaan hänen sijaansa Jumala kirosi paratiisin käärmeen. Jumalan olisi pitänyt kirota ihminen, sillä juuri ihminen oli langennut.

Synti oli maailmankaikkeudessa jo ennen Adamia ja Eevaa, (mm. langenneet enkelit). Jumala siis sanoi, että lankeemus johtaa siihen, että Adamin täytyy ”kuolemalla kuolla”, eli kuolla kaksinkertainen kuolema: Sekä ”hengellinen”, siis pois Jumalan yhteydestä, että luonnollinen kuolema.

Tämä ongelma on jäänyt myös meille Adamin jälkeisille ihmisille, koska A. edustaa koko ihmiskuntaa. Hänen syntinsä on myös meidän syntimme. Siksi me olemme juuri samassa tilassa kuin A. ja E. lankeemuksen jälkeen. Kun he sitten kuolivat aikanaan, ei Jumala kuitenkaan jättänyt heitä lopullisesti toisen kuoleman, eli kadotuksen valtaan. Jumala ikään kuin pysäytti ajan, ja luki rakkaudessaan ihmisen hyväksi jotakin sellaista, mikä tulisi ilmestymään vasta paljon myöhemmin. Kristuksen risti tuli vasta pitkän ajan päästä, mutta oli Jumalan sydämellä totta alusta alkaen.

4. Mooses 21. kerrotaan, kuinka Jumala myöhemmin lähetti erämaassa napisevan kansansa sekaan myrkkykäärmeitä, ” jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli.” Käärmeiden myrkky kuvaa tässä syntiä ja sitä kirousta, mitä paratiisin käärme kantoi. Tähän myrkkyyn monet ihmiset erämaassa kuolivat.

Mitä Jumala sitten tekee, pelastaakseen kansan käärmeen myrkyn vallasta? Hän lähettää yhden käärmeen lisää. Siitä kertoo Joh. evankeliumi (3;14-15): ”Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä”. Kuka ikinä meni, ja katsoi tähän seipään päähän korotettuun vaskikäärmeeseen, siihen ei käärmeen myrkky enää tepsinyt.

Meidänkin sijastamme on Jumala kironnut käärmeen, joka on ristiinnaulittu Kristus. Mekin kuolemme, mutta pelastumme toisesta kuolemasta, eli kadotuksesta Jeesuksen ristin tähden. (Gal 3:13) ”Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme – sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu”. Ristinpuuhun ripustettu Kristus jakaa koko maailman kahteen osaan. Risti siunaa toiset ikuiseen elämään, ja kiroaa toiset kuolemaan.

Adamin jälkeen elettiin 2000 ilman lakia, ja monet ihmiset palvelivat Jumalaa. He uskoivat häneen ja ”antoivat elämänsä hänelle”. Heitäkään ei Adamin synti tuhonnut, vaan he saivat siunatun elämän, (esim. Aabraham).

Sen jälkeen elettiin vielä toiset 2000 vuotta lain ajassa. Me usein ajattelemme, että lain pitämisen yritys olisi pelastanut Vanhan liiton pyhät. Lakia ei kuitenkaan annettu siksi, että sillä olisi avattu pelastustie vl:n uskoville. Lain kautta Jumala kuitenkin määritteli suhteensa ihmisiin.

5.Moos.11;26-28: ”Katso, minä asetan tänä päivänä teidän eteenne siunauksen ja kirouksen: siunauksen, jos te tottelette Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä tänä päivänä teille annan, mutta kirouksen, jos te ette tottele Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, vaan poikkeatte siltä tieltä, jota minä tänä päivänä käsken teidän vaeltaa, ja seuraatte muita jumalia, joita te ette tunne”.

Tänäkin päivänä moni vielä luulee, että ihmisen pitäisi itse lunastaa oma pelastuksensa yrittämällä totella lakia.

Toki Jumalan käskyt annettiin koskemaan jokaista ihmistä, mutta Jumalan omalla sydämellä tämän käskyn pitäminen oli valmistettu Jeesukselle – Jumalan Karitsalle. Hän tulisi pitämään lain ja Hän, ja hänen ristinsä tulisi olemaan koko maailmalle ainoa siunauksen tai kirouksen ehto. Siunaus niille, jotka ottavat vastaan ristin evankeliumin, ja kirous niille, jotka eivät siitä välitä.

Lain antamisen jälkeen ihmiset edelleen syyllistyivät rikkomaan lakia… Mutta, taaskaan ei siis lain kirousta luettu niiden päälle, jotka turvasivat sydämessään Jumalan armoon. (Esim. psalmit).

Itsestään Jumala sanoi (2.Moos 23:7): ”Pysy erilläsi väärästä asiasta, äläkä surmaa viatonta ja syytöntä, sillä minä en julista syyllistä syyttömäksi.” Tässä kaksi sanaa, syyllinen: rasha ja syytön (tsadek). Lauseen voisi kääntää: sillä minä en julista syntistä vanhurskaaksi.

Kuitenkin, juuri näin Jumala on siis tehnyt! Hän on julistanut syyllisiä ikään kuin syyttömäksi, koska on jättänyt ja jättää yhä rankaisematta iankaikkisella rangaistuksella ihmisiä heidän synneistään! Jumala ei siis ole toiminut vanhurskaasti, eli sanansa mukaan. Näin tehdessään Jumala on jollakin tavalla jäänyt velkaa. Velkaa kenelle? Ei toki meille, vaan velkaa itselleen! Ja siksi Hänen täytyi tehdä tulevaisuudessa jotakin sellaista, missä tämä vanhurskauden velka maksettaisiin oikeudenmukaisesti takaisin.

Siksi Jumala asetti (ensimmäisen ihmisen, Adamin jälkeen) toisen ihmisen, joka taas edustaa koko ihmiskuntaa. Hänen harteilleen lasketaan koko ihmiskunnan syntitaakka Adamista asti hamaan maailman loppuun saakka. Hän on toinen, ja viimeinen Adam, Jeesus, Jumalan Poika.

Kun Jumala oli sanonut Mooseksen kautta: Minä en julista syytöntä syyttömäksi, joutuu Hän lunastamaan lupauksensa julistamalla syytön ja vanhurskas (siis Jeesus) syylliseksi. (2.Kor.5:21):Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, (Kuvaa kokonaisvaltaista synti-käsitettä!). Jeesus kirotaan koko ihmiskunnan puolesta ristillä, jotta Jumalan vanhurskaus voisi tulla koko ihmiskunnan ylle.

Jeesus sitten kuolee ristillä, mutta: Hän kuolee myös toisen kuoleman, kadotuksen, synnin tähden, koska hän on ominut meidän syntimme omakseen. Mutta kuinka Jeesus sitten voi nousta ylös kadotuksesta?

Oman vanhurskautensa tähden. Sanoohan Paavali jo Moosesta lainaten Room.10;5: ” Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä”. (Jeesus – ihminen)!

Nyt siis se siunauksen tie, minkä Jumala asetti lain pitämisen kautta pelastuksen ehdoksi, on(jo alussa)valmistettu Kristukselle. Jonka kautta pelastuvat ne, jotka uskovat Jumalan lupaukseen. Ja kirouksen tie niille, jotka ohittavat ristin evankeliumin.

Jeesus on ihminen – uusi Adam – ja on avannut meille tien taivaaseen, ja näin murtanut toisen kuoleman kirouksen niille, jotka uskovat Häneen.

Sovitus on meidän ulkopuolellamme

Me emme olleet Kristuksessa silloin, kun maailma sovitettiin. Raamattu sanoo, että Jumala oli Hänessä. Koko sovitus on tapahtunut täysin meidän oman elämänpiirimme ulkopuolella.

Tämä on äärettömän tärkeä asia. Ennen kuin tämän ymmärrämme, ei Jeesus voi meille syvemmin kirkastua.

Tämä sovitus on siis meidän kannaltamme täysin objektiivinen Jumalan teko. Me emme olleet Kristuksessa,vaan Jumala oli Hänessä.

Minua tässä mielessä kovin siunaa eräs Raamatun sana, (Joh.19:18) ”Siellä he hänet ristiinnaulitsivat ja hänen kanssaan kaksi muuta, yhden kummallekin puolelle, ja Jeesuksen keskelle”.Tämä siunaava sana on: ”siellä”. On olemassa selkeä maantieteellinen paikka, vain n. neljän tunnin lentomatkan päässä täältä. Konkreettinen paikka, jossa tämä sovitus on tapahtunut. Tiettynä historiallisena päivänä on Jeesus riippunut tämän maailman puusta tehdyllä todellisella ristillä.

Ja meidän tulee ymmärtää, että tämä sovituksen paikka ei siis ole meidän sydämissä, ei meidän omassatunnossa, ei meidän elämässä tai omassa elämänpiirissä, vaan se on ”siellä”. Siellä, missä Jumala astui alas. Käymään tätä merkillistä tuomioistuinta maailman kanssa! Sovitus ei siksi tapahdu meidän parannuksen teossa, ei meidän mielenmuutoksessa, eikä meidän uskoon tulossa. Se on kerta kaikkiaan meistä täysin riippumaton. (Room 5:8) ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme”.Huomaa aikamuodot! osoittaa nykyajassa – kuoli silloin.

Mikä sitten on sovituksen subjektiivinen osuus..?

Sovitus on siis se Jumalan teko, minkä Hän on suunnitellut ennen aikojen alkua ilmoittaakseen rakkautensa pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta kuinka ihminen sitten pääsee osalliseksi tästä sovituksen työstä?

Objektiivisesti katsoen jokainen ihminen on jo osallinen siitä. Jokaisen ihmisen synnit on jo sovitettu.

Entä subjektiivisesti katsoen: Miten ihminen tulee osalliseksi pelastuksesta, joka on Kristuksessa?

Koska tänä päivänä tähän kysymykseen annetaan lukuisia täysin erilaisia vastauksia, katsotaan siksi pelastuksen juuria vielä ensin R:n historiasta. Siis sitä, kuinka ihmiset silloin pelastuivat.

Kuinka ihminen pääsi Jumalan yhteyteen ennen Jumalan lain antamista

Raamattu kertoo, että syntiin langenneelle ihmisille heräsi kaipuu takaisin Jumalan yhteyteen. Tästä kerrotaan Raamatussa 1.Moos.4;26: ”Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.”

Avuksi huutamaan! Avuksi huutaminen ei ole ihmiselle sillä tavalla vaikeaa, että siinä pitäisi olla jotain inhimillisiä kykyjä tai taitoa tai fiksuutta. Itse asiassa tarvitaan ainoastaan synnin tuntoa! Ja sen kanssa kääntymistä Jumalan puoleen. (Lakia ei vielä annettu, mutta synnintunto oli ­– omantunnon kautta).

Entä sitten vanhan liiton, lain aikana.

Monet tämän ajan kristityt eivät oikein käsitä, kuinka VL:n aikaiset ihmiset pelastuivat. Monet ajattelevat, että vl:ssa oli ylen vaikea pelastua. Kulkeehan maailman vaikein pelastustie lain noudattamisen kautta.

Jumala oli antanut pyhän lakinsa, jota jokaisen olisi pitänyt noudattaa. Tämä olisi kuitenkin ollut vain teoreettinen tie pelastukseen – siis elää ilman mitään syntiä koko elämänsä. Mutta, mitä tapahtui: Toisista tuli sitä yrittäessään erinomaisia ihmisiä (niin kuin Jeesuksen ajan fariseukset), toisista taas tuli epäonnistujia, lain rikkojia, ja kelvottomia syntisiä.

Esim. Psalmeissa on 30 eri kohtaa, missä tällaiset lain rikkojat ja monella tavalla onnettomat, heikot, langenneet ja syntiset ihmiset joutuvat turvautumaan viimeisenä oljenkortenaan Jumalan armoon.

VL:n profeetat julistavat tätä tulevaa armon aikaa, ja sen ajan pyhät panevat toivonsa tähän tulevaan armoon, koska heillä on synnin tunto ja mitään muuta toivoa ei heillä enää ole kuin se, että Jumala olisi heille armollinen! (Uhrikäytäntö)

Ja Jes.30;18 sanoo juuri tästä: ”Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen…” Mitä Herra tässä sitten käytännössä odottaa?

Sen sanoo esim. (Jer.3:12-13): ”Mene ja julista nämä sanat pohjoiseen päin ja sano: Palaja, sinä luopiovaimo Israel, sanoo Herra; minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Herra, enkä pidä vihaa iankaikkisesti. Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi, ja juossut sinne ja tänne vieraitten jumalain tykö”.

Näin paljon Jumala siis heiltä vaati: ”Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi. ” (Aivan sama meilläkin!)

Erikoisesti Psalmit ovat täynnä kertomuksia, joissa osoitetaan, että aina kun kansa näki rikoksensa ja kääntyi Jumalan puoleen, Herra armahti heitä. Ja me UL:n lapset tiedämme, miksi Hän riensi antaman anteeksi. Koska Jumalan ajatuksensa lepäsivät jo silloin Golgatan ristissä!

Jumala ei odota mitään muuta niin paljon, kuin sitä, että Hän saisi antaa anteeksi, sinulle ja minulle!

Jumala antoi siis näille VL:n ihmisille anteeksi siitä huolimatta, että hän itse sanoi (2.Moos.23;7) ”Minä en julista syytöntä syyttömäksi.”

Room.3 luvussa selitetään juuri tätä jakeissa 23-26.

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, / koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen”.

(Kauhean pitkä lause, Raamatun pisin, vanha käännös, 60 sanaa).

Jakeen 25 keskellä on peili. Me katselemme asioita taaksepäin sovituksen historiaan, mutta ennen Jeesusta eläneet pyhät katsoivat häntä eteenpäin, kuin peilikuvana meille.

Koska Jumala oli jättänyt rankaisematta niiden tekemät synnit, jotka häntä avuksi huusivat, oli hänen siis pakko pystyttää Golgatalle risti, muutoin hän olisi menettänyt oman vanhurskautensa, ja ollut siis valehtelija, eikä siten perkelettä kummempi.

Siksi Jumala Golgatalla maksoi hinnan näistä ”etukäteen” pelastamistaan ihmisistä. Hintana oli se, että hänen on tehtävä omaan sanaansa nähden päinvastainen teko: julistettava vanhurskas syylliseksi. Ja koska ainoa syytön ihminen voi olla vain ihmiseksi tullut Jumala, on Hänen annettava maailmalle Poikansa, Kristus, joka tulee ihmiseksi ja täyttää lain ihmisten puolesta. Ja joka julistetaan syylliseksi. Jumalan Uhrikaritsaksi, joka ottaa pois maailman synnin.

Entä sitten Uudessa liitossa

No, jos ihmiseltä VL:ssa vaadittiin näin vähän voidakseen pelastua, niin kuinka paljon vaaditaan sitten UL:n ihmiseltä? Siis meiltä?

Uudessa liitossa pelastuminen on tehty äärettömän helpoksi ja yksinkertaiseksi! Niin helpoksi, että se ei kiinnosta enää juuri ketään. Ja niin helpoksi, että se suorastaan raivostuttaa jokaista ”hyvää ihmistä” ja ”farisealaista tosiuskovaa”!

Tosin meillä voi olla aivan toisenlainen mielikuva pelastumisen helppoudesta, koska meille jatkuvasti julistetaan, että tullakseen pelastetuksi meistä on ensinnäkin tultava jotakin: uskovaisia, jotka myös käyttäytyvät uskovan kaavan mukaisesti. Jotka ovat tehneet ratkaisun ja tulleet uskoon ja uudestisyntyneet, ja jotka ovat sitten jättäneet koko elämänsä Herralle ja kilvoittelevat tosissaan pyhittyäkseen?

Ja pyrkivät uskoon tulon jälkeen täyttämään yhä uusia vaatimuksia ja sääntöjä, kuinka uskovaiseksi tunnustautuvan tulee käyttäytyä ja missä kaikissa asioissa hänen tulee muuttua

En suinkaan sano, etteikö kaikki tämä olisi …sinänsä hyvää. Haluan vain sanoa, että armon evankeliumin ja pelastumisen kannalta kaikki nämä asiat ovat täysin yhdentekeviä. Ihmisen tekemiä ehtoja Jumalan armolle!

Kristillinen kenttä tuntuu kuitenkin valitettavasti olevan täynnä ihmisiä, joidentärkein tehtävä näyttää olevan Jumalan valtakunnan rajavartijoinapitää huolta siitä, ettei vain kukaan liian syntinen tai sairas yritä päästä sisälle liian helposti. (Raja syntisiin — ei pyhiin, synnittömiin)

Kokkolan herätyksen aikana n. 35 vuotta sitten tuli uskovien yhteyteen monia ”rapajuoppoja”. Muistan, kuinka tosissaan he rukoilivat ja millaisella syvällä antaumuksella he veisasivat virsiä sydämestään…

Muistan myös, kun luin Raamatusta esim. Joel 2:32, jossa sanotaan: ”Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu…” Ja kuinka ihmettelinkään silloin, että nämä miehet kyllä huutavat avuksi Herran nimeä, mutta ei heistä kuitenkaan koskaan tullut kunnollisia uskovia. Meni todella pitkä aika, ennen kuin aloin aavistaa, että Raamatun Sanan mukaan pelastus taitaakin olla juuri siinä, ettähuutaa avuksi Jumalaa, eikä siinä, että on tullut joksikin! (Vrt. ristin ryöväri, toivo vain Kristus!)

(Ja taas takaisin Room. 3 luvun sanomaa jatkaen, 25): Koska siis Jumala on pystyttänyt Golgatalle ristin, ja Jeesus on maksanut sovituksen hinnan jokaisesta ihmisestä jo etukäteen, joutuu Jumala antamaan anteeksijokaiselle, joka tarttuu kiinni tähän ristiin. Muutoin Jumala taas menettäisi oman vanhurskautensa, eikä taaskaan olisi perkelettä kummempi!

Joh.3:ssa. Jokainen, joka nostaa katseensa kirottuun, ristille korotettuun käärmeeseen eli Vapahtajaan, pelastuu. Voiko siis sanoa, että pelastuminen on vaikeaa?

Synnit anteeksi

Ihmisen pelastumisen ensimmäinen suuri kysymys on siinä, onko pelastus vain taivaskeskeinen vai ihmiskeskeinen tapahtuma. Vai jotakin siltä väliltä, siis yhteistyötä.

2.Kor.5;19: ”Sillä Jumala oli Kr:ssa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.”

Tästä selvästi näkyy, että pelastus tapahtuu taivaassa Jumalan toimesta. Jos Jumala ei lue meille meidän rikkomuksiamme, niin se on Jumalan asia! Siitä riippuu meidän pelastuksemme. Ei siitä, muutummeko me itse Jumalalle mieluisiksi!

Mutta Jumala on myös selkeästi ilmoittanut, mitä Hän tahtoo. Ennen kaikkea Hän odottaa, että saisi olla meille armollinen. Hänellä on halu antaa anteeksi. Hänellä on Isän sydän… Isä haluaa armahtaa lastaan…

Ja sille anteeksi annolle on vain yksi ehto (jos sitä nyt voi ehdoksi kutsua – huono sana, pitäisikö sanoa: syy?). Se on täsmälleen sama kuin VL:n aikana: ”Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta…” Tunne rikoksesi: hepr. ja-da = näe ja ymmärrä…

Tämä kuvaa tuhlaajapoikaa Luuk.15. Poika näki itsensä ja ymmärsi tilanteensa. Jäi vain yksi mahdollisuus: Palata Isän kotiin.

VL:n aikana Daavid kirjoittaa Psa.32;1: ”Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty”.UL:ssa Paavali toistaa tämän raamatunkohdan, ja jatkaa (Room.4;7): ”Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä”.

Tämä ainoa ”ehto” kaikessa yksinkertaisessa kauneudessaan on ilmoitettu 1.Joh.1;9: ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Jos siis Jumala on antanut anteeksi, niin me olemme autuaita. Meidän velkamme on poistettu, meidän rikkomuksemme on poispyyhitty taivaan kirjoista ja meidän nimemme on kirjoitettu Karitsan Elämän Kirjaan!

Nähdäksemme, kuinka laaja ja kuinka korkea ja kuinka syvä on tämän sovituksen mittasuhteet, meidän on hyvä ajatella tähän liittyen vielä yhtä asiaa: Sen, mitä ikinä Jumala tekee, sen Hän tekee aina täydellisesti. Hänen ei tarvitse jälkeenpäin korjailla tekojansa. Hän on Jumala – ja täydellinen.

Kun Jumala on antanut meille anteeksi, niin me olemme täydellisesti puhdistettuja.

Kun me katsomme itseämme, niin me olemme kaikkea muuta kuin puhtaat. Kun me olemme lähellä Jeesusta, niin me näemme itsemme kammottavina rikollisina, täynnä kaikenlaista pahuutta. Kristinuskossa ei kuitenkaan ole ratkaisevaa se, mitä me näemme – vaan se, mitä Jumala näkee. Hän on pannut Poikansa minun ja itsensä väliin, ja siksi hän ainanäkee minut puhtaana, verellä pestynä. Hänellä on siihen oikeus, sillä Hän on maksanut tästä oikeudesta sovituksen hinnan.

Sovitus ei siis ole sitä, että Jumala ensin armahtaa kokeeksi ja sitten alkaa tarkkailla omiensa tekoja ja mittailla heidän hurskauttaan. Vaan sovitus on kerta kaikkiaan koko hengellisen todellisuuden vallankumous!Liian vähäistä olisi Jumalalle ollut se, että hän olisi ottanut itselleen valtuudet antaa synnit anteeksi yhdelle silloin, toiselle tällöin… Ei. Vaan Hän on lopettanut koko synnin idean – niiden kohdalla, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat!

Synti – instituutiona – käsitteenä, on kokonaan lopetettu! Juuri sen Jeesus kantoi helvettiin. Synnin orjille on julistettu ehdoton ja täydellinen vapaus kaikesta siitä, mistä he eivät voi mitenkään muuten vapaiksi tulla.

Presidentti Abraham Lincoln teki samanlaisen teon jo vuonna 1865, kun hän julisti, että orjuus koko Amerikan valtakunnassa lopetetaan sinä ja sinä päivänä… Siinä hetkessä orjuus oli lopetettu!

Sen jälkeen ei siellä enää ollut orjia, paitsi ne, joille ei koskaan kerrottu tätä sanomaa, tai ne, jotka eivät voineet, halunneet tai uskaltaneet uskoa, että se on totta!

Juuri tästä on kysymys myös sovituksen evankeliumissa!

(Kol. 2:13) ”Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, japyyhki pois sen kirjoituksensäädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme (siis laki); sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.” (Room.10;4). ”Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo”.

Meidän syytelistamme on pois pyyhitty. Jumalan lakia ei ole kumottu, mutta se on ristiin naulittu. Jeesuksen ristin edessä on kaiken muun vaiettava. Tämän vapauttavan evankeliumin käsittäminen tuo sydämeen levon ja rauhan ja ilon ja turvallisuuden!

Ristin merkitys hengelliselle elämälle

Risti on ihmeellinen siunaus niille, jotka ovat avuttomia ja syntisiä. Mutta ne, joka pärjäävät omin voimin ilman ristiä, sovitusta ja Vapahtajaa, saavat itse kantaa syntinsä Jumalan eteen, ja saavat sen kirouksen, jonka siis Jeesus heidän puolestaan jo kerran turhaan kantoi. Tässä on Jumalan viha. Sovituksen evankeliumi on kaiken hengellisen elämän perusta.Mutta, se ei ole vain joku ensimmäinen ja välttämätön etappi, mistä uskoon tulleen pitäisi päästä ponnistamaan uskossa johonkin pitemmälle, toisenlaiseen (ylevämpään) hengelliseen elämään. Missä koko ajan tapahtuisi jotain suurempaa kuin arkielämä Jeesuksen kanssa.

Tosin juuri tämä on tyypillistä tämän ajan hengellisille virtauksille. Yritetään kulkea eteenpäin ristiltä. Mutta juuri siinä ristillä on meille varattu ihana paikka yhä uudestaan nähdä syntiemme suuruus ja Jeesuksen puhtaus. Juuri siinä me saamme murtua ja särkyä – niin kuin Jumala itse (ristillä). Ja päästä osallisiksi tästä murretusta rakkaudesta. Jumala on särkynyt ristillä meidän hyväksemme. Juuri siksi kenenkään meistä ei enää tarvitse herättää Hänen myötätuntoaan tai sääliään omien kärsimysten ja vaivojen suuruudella, sillä Jumalan murtunut rakkaus on jo kätkenyt meidän kärsimyksemme Kristuksen haavoihin. Jeesuksen tähden Hänen myötätuntonsa meitä kohtaan on jo valmiiksi täydellinen.

Tämä Jumalan teko Golgatalla on kaiken hengellisen elämän keskipiste. Ristin todellisuus on läsnä taivaassakin kaiken aikaa voiton merkkinä Jeesuksen haavoissa. Samoin uskovan elämän tulee olla kiinnitettynä tähän uskon keskustaan kaikissa asioissa.

Ei ole väärin sanoa, että ristin edessä meidän on aina arvioitava kaikki asiamme täysin uudestaan. Ristin edessä meidän on arvioitava ja tutkittava myös koko hengellinen työmme ja elämämme uudestaan. Meidän on annettava ristin särkeä yhä uudestaan kaikki meidän kuvitelmat omasta hengellisyydestämme, tai ihmis-illuusiot omista mahdollisuuksista miellyttää omalla elämällämme Jumalaa.

Pyhän Hengen varsinainen tehtävä on kirkastaa tätä ristin evankeliumia maailmassa. Juuri sitä varten Hänet on meille lähetetty.

Tosin tämä aika vieroksuu voimakkaasti ristiä ja etsii myös hengellisyydelle sellaisia teitä, joissa ristin evankeliumi ja ristin häpeä unohdetaan, ja saadaan samalla nykyaikaiset ihmiset eksytettyä pois pelastuksen perustalta monenlaiseen ihmistouhuun ja hyörinään.

Tämä aika ei enää käsitä, että ristissä on voima! Salattu voima. Mutta se voima avautuu vain niille, jotka saavat armon tulla heikoksi kaikessa ihmisvoimassa ja ihmisviisaudessa.

Raamattu sanookin, että sana rististä on toisille hullutus, mutta niille, jotka pelastuvat, se on Jumalan voima. Kuinka ajankohtainen tämä sana onkaan juuri tänään!

Kristuksen risti jakaa maailman kahtia. Jos Jeesus yksin ei meille riitä, niin emme tule kestämään loppuun asti.

Tekstin kirjoittaja on Jouko Nieminen Kokkolasta

ETUSIVULLE